Emmin ja Paavon häät

Rakkaimmat läheisemme,

Teidän läsnäolonne hääpäivässämme on meille kaikkein tärkein lahja. Tavaralahjalistojen sijaan, olemme toivoneet jotain hieman tavallisesta poikkeavaa.

Perinteisten tavaralahjojen sijaan keräämme yhteisiä elämyksiä tulevalle häämatkallemme. Tältä sivulta voitte varata haluamanne elämyksen tai osallistua johonkin matkakokemukseen - oli se sitten romanttinen illallinen, retki, maisema-tasanteella käynti tai jokin muu ikimuistoinen kokemus.

Toivomme, että valitsemanne elämyksen arvo tuodaan hääpäivänä kirjekuoressa käteisenä (euroina). Merkitsettehän kuoreen myös lahjanne antajan nimen sekä sen elämyksen, jonka olette meille mahdollistaneet, sillä lähetämme jokaiselle lahjan antaneelle kuvan tai tervehdyksen juuri siitä elämyksestä, jonka olette meille mahdollistaneet, pienenä kiitoksena siitä, että olitte mukana tekemässä häämatkastamme unohtumattoman.

Jokainen lahja, pieni tai suuri, auttaa meitä luomaan unohtumattomia muistoja, joihin palaamme vielä vuosienkin päästä. Olemme valtavan kiitollisia jokaisesta osallistumisesta ja siitä, että olette mukana tekemässä häämatkastamme erityisen.

Lämmin kiitos jo etukäteen!

Rakkaudella,
Hääpari Emmi ja Paavo

-----------------------------------------
UKK:

Voiko varauksen perua sen teon jälkeen?
- Kyllä, voit perua suoraan sivulta tai vielä vaikka toisena päivänä sähköpostisi kautta.

Voinko varata useamman kokemuksen yhden hintavamman sijasta?
- Ehdottomasti!

Kuinka lahjananto tapahtuu?
- Lahjanannon voi tehdä hääpäivänä juhlassa kirjekuoreen merkitsemällä nimen ja kokemuksen, jolle varat on osoitettu.

Näkeekö kaikki minkä kokemuksen olen valinnut?
- Ei näe, edes hääpari ei näe tehtyjen varausten tekijöitä. Nimesi tulee hääparin tietoon vasta häälahjan kirjekuoresta, jolloin osaamme päivitellä oikealle ihmiselle tehdystä aktiviteetistä.

- - -
Toive 1

Aamiainen New Yorkissa kahdelle 40€

Runsas aamiainen antaa energiaa päivän seikkailuihin

8/8 kpl varattu.
Toive 2

Jäätelöt Santa Monican laiturilla 20€

Makea herkku meren äärellä

Toivomus on varattu.
Toive 3

Bagelit ja kahvit kahdelle NYCissä (30€)

Paras tapa aloittaa päivä! Tuoreet bagelit ja kahvit New Yorkin tyyliin.

1/4 kpl varattu.
Toive 4

Empire State Buildingin 70. kerrokseen liput kahdelle (100€)

EXTREME! Maisemat kaupungin yläpuolelta ovat varmasti yksi matkan kohokohdista

Toivomus on varattu.
Toive 5

9/11 -museossa vierailu kahdelle Nycissä (70€)

Mahdollisuus tutustua yhteen New Yorkin merkittävimmistä historiallisista kohteista

Toivomus on varattu.
Toive 6

Lounas amerikkalaiseen tyyliin kahdelle (60€)

Amerikkalaisia makuja ja pieni hengähdystauko kaupungin vilinässä

2/3 kpl varattu.
Toive 7

Illallinen kahdelle amerikkalaiseen tyyliin (200€)

Ikimuistoinen ilta hyvän ruoan äärellä Amerikan tyyliin!

2/2 kpl varattu.
Toive 8

Kuuluisat NYC-pizzaslicet kahdelle (10€)

Pieni mutta pakollinen New York -elämys

5/999 kpl varattu.
Toive 9

Juustokakut (cheesecake) kahdelle (25€)

Cheesecake kuuluu New Yorkin klassikoihin

2/3 kpl varattu.
Toive 10

Viikon metromatkat kahdelle Nycissä (70€)

Metro vie meidät kaupunginosasta toiseen katselemaan eri paikkoja

1/2 kpl varattu.
Toive 11

Shoppailurahaa Amerikan Yhdysvaltoihin! (200€)

Pieni lisä matkamuistoihin tai kauan haaveiltuihin löytöihin. Shoppailut tapahtuvat Nycissä tai Losissa.

1/3 kpl varattu.
Toive 12

Yksi shoppailupysähdys Nycissä (100€)

Koska joskus on mukava ostaa jotain ihan vain muistoksi

Toivomus on varattu.
Toive 13

Tuliaiset New Yorkista (30€)

Osta itsellesi tuotavaksi pieni pala New Yorkia kotiin tuotavaksi! Huom! Saat siis itsellesi tuliaisen.

0/5 kpl varattu.
Toive 14

Amerikan luonnonhistoriallinen museo -käynti kahdelle Nycissä (70€)

Päivä täynnä löytöjä dinosauruksista avaruuteen

Toivomus on varattu.
Toive 15

The Edge -näköalatasanne kahdelle Nycissä (80€)

Auta meitä testaamaan kumpi uskaltaa kävellä lasilattialla kaupungin yllä 345 metrin korkeudessa!

Toivomus on varattu.
Toive 16

Tue taksikyytejä ympäri Los Angelesia! (50€)

Los Angelesissa matkat taittuvat kätevästi kyydillä

1/10 kpl varattu.
Toive 17

Hamppariateriat kahdelle Losissa (40€)

Kunnon burgerit kuuluvat Kalifornian lomaan

2/2 kpl varattu.
Toive 18

Katuruokakierros kahdelle (50€)

Tacoja, burritoja ja paikallisia makuja

2/2 kpl varattu.
Toive 19

Juotavaa hellepäivälle kahdelle Losissa (30€)

Virkistystä auringon alla

Toivomus on varattu.
Toive 20

Spontaani jälkiruoka kahdelle (20€)

Pieni jälkkäri, ilman että tarvitsee kunnon ruokaa syödä, koska kyllähän häämatkalla saa ihan vain herkutellakin.

Toivomus on varattu.
Toive 21

Tuliaiset Los Angelesista (30€)

Osta itsellesi tuotavaksi pieni pala Hollywoodin ihmeitä kotiin tuotavaksi! Huom! Saat siis itsellesi tuliaisen.

0/3 kpl varattu.
Toive 22

Avoauto Hawaijilla! (300€)

EXTREME! Hiukset hulmuavat, moottori hurisee ja matka taittuu Oahun saaren nähtävyyksiä ja rantoja kierrellen

Toivomus on varattu.
Toive 23

Tankillinen bensaa Hawaijille (60€)

Polttoainetta uusiin seikkailuihin

Toivomus on varattu.
Toive 24

Aamiainen kahdelle meren äärelle Hawaijilla (40€)

Rauhallinen aamu aaltojen ääniä kuunnellen

Toivomus on varattu.
Toive 25

Smoothiet rannalla kahdelle Hawaijilla (20€)

Raikas tauko lämpimään päivään

Toivomus on varattu.
Toive 26

Dole Whipit molemmille Hawaijilla (20€)

Havaijin tunnetuin jäätelöherkku

Toivomus on varattu.
Toive 27

Haihäkkiuinti kahdelle (300€)

EXTREME! Unohtumaton elämys haiden seurassa Tyynellä Valtamerellä häkkiin lukittuna

Ei varattu.
Toive 29

Auringonlaskupiknik rannalla Hawaijilla (50€)

Romanttinen ilta meren rannalla

Toivomus on varattu.
Toive 30

Rantapäivän eväät kahdelle Hawaijille (30€)

Herkkuja rentoon päivään rannalla

3/3 kpl varattu.
Toive 31

Matkamuistot Hawaijilta hääparille (50€)

Matkamuistoja, joiden tuomat muistot kulkevat mukana vielä pitkään matkan jälkeen.

Toivomus on varattu.
Toive 32

Tuliaiset Hawaijilta (30€)

Osta itsellesi tuotavaksi pieni pala Hawaijin saaria kotiin tuotavaksi! Huom! Saat siis itsellesi tuliaisen.

0/3 kpl varattu.
Toive 33

Polkupyöräretki Central Parkissa NYCissä (50€)

Polkupyörien vuokraus ja pientä evästä polkupyöräretkelle NYCin keskuspuistoon!

Toivomus on varattu.
Toive 34

Laadukkaat tukisukat molemmille matkaajille (70€)

Hyödyllinen! Edessä tulee olemaan lukuisia pitkiä lentoja, automatkoja ja bussikyytejä. Antamalla tämän lahjan, helpotat häämatkamme ja tulevien reissujen verenkiertoa todenteolla!

Toivomus on varattu.
- - -